VÄINÖ VIROSTA

08.08.2008 klo 08.00 lähti laiva kohti Tallinnaa. Pääsin vihdoin noutamaan jo pitkään kaipaamaani

uutta koiraystävääni Väinöä, jota en ollut koskaan nähnyt kuin Internetissä olevasta kuvasta, jonka Pelastetaan Koirat ry. oli nettisivuillaan julkaissut.  

Oman saksanpaimenkoirani kuoltua kesäkuussa 2008, mietin, että mitä teen; asuin sillä hetkellä yksin maalla ja tuntui todella kamalalta kun ei ollut enää koiraa. Koiraa, josta oli ollut paljon seuraa ja joka oli ilmoittanut aina haukunnallaan pihalle tulijat. Tuntui, että olin aivan ilman turvaa ja seuraa metsän keskellä olevassa talossamme. Mietin uuden koiran ottamista ja sitä, että miten jaksan pentukoiran kanssa alkavan ”rumban” sisäsiistiksi opettamisessa sekä siinä, että se oppii olemaan yksin päivät kun olen työssä. Sinä kesänä minulla ei ollut edes kesälomaa, koska olin juuri vaihtanut työpaikkaa, joten pentukoiran ottaminen tuntui mahdottomalta.

Haeskelin kaipauksissani Internetistä hakusanalla ”koirat” vain yleisesti ja silmiini tuli Pelastetaan

Koirat ry:n sivut. Ajattelin, mikäs tämä on..?.. että Virossa satoja kodittomia tarhakoiria.. aikuisia. No sehän minulle sopisi, mutta miten uskallan ottaa vieraan aikuisen koiran luokseni? Katselin kuvia ja lueskelin järkyttäviä tarinoita hylätyistä koirista, jotka lopetetaan tarhalla mikäli niille ei löydy  uutta kotia. Sitten löysin Väinön..  Rakastuin ensisilmäyksellä! Voi, samanlainen katse kuin ensimmäisellä koirallani ja samanlainen väritys. Ja tuo koira on vailla kotia ja minä vailla koiraa! Olin aivan myyty.. enää en edes miettinyt mitään muuta kuin miten saan juuri tuon koiran.. Juuri tuohon koiraan ihastuin sydänjuuria myöten.. Jälkeenpäin olen miettinyt, että mistähän nuo tunteeni tulivat.. ja kuinka ne ovat olleet juuri oikeat tunteet ja ohjannut minut valitsemaan satojen koirien joukosta juuri oikean ja minulle sopivan koiran!

Kävin muutaman päivän jatkuvasti internetissä katsomassa Väinön kuvaa ja pelkäsin, että jos sinne ilmestyy teksti ”Varattu”. Sitten soitin jännittäen, että mitä Väinöstä sanotaan ja onko Väinö vielä tarhalla. Ihanaa, Väinö oli vielä varattavissa! Kerroin, että minulla on ennestään vanha persialaiskissa ja edellisen koirani kuoltua olin ajatellut hommata maalle myös ”perushiirenmetsästäjä –kissin”. Sovimme, että testaavat miten Väinö sopii kissojen kanssa ja soittavat sitten minulle. Parin päivän päästä sain tiedon, että Väinö oli vain katsonut kissaa ja ihmetellyt, että mitä sitä minun kuonooni tyrkytätte, mitä sille pitäisi tehdä?  Ihanaa!  Silloin sovimme, että saisin Väinön itselleni, kunhan kaikki Väinön suomeen tuontia varten kuuluvat asiat ovat kunnossa. Maksoin Pelastetaan Koirat ry:n tilille heidän kulunsa kattavat 190 euroa. Pelastetaan Koirat ry. oli maksanut Väinölle kastraatioleikkauksen, rokotukset ym.  ja täytin internetissä tietoni koiran luovutussopimukseen ja jäin odottelemaan.

Väinö oli Virossa Pelastetaan Koirat ry:n uudessa kohteessa elikkä Viljandin koiratarhalla. Siellä

oli kaikki toiminta vielä uutta. Väinön taustasta ei Viljandin tarhalta saanut mitään tietoa, ainoastaan sen, että se oli ollut siellä noin kaksi kuukautta.  Yhdistyksen toiminnalle uudesta paikasta johtuvien, hidastavien ongelmien jälkeen, sain ohjeet hakea Väinön Tallinnasta, jonne Pelastetaan Koirat ry:n ihmiset lupasivat tuoda sen. Yhteyshenkilö antoi tarkat ohjeet millä laivalla kannattaa Tallinnaan mennä, mitä pitää olla mukana, missä koirantuojan tapaan ym. asioista.

Joten sitten 08.08.08 kello 08.00 laiva lähti Tallinnaa kohti, kaksi jännittynyttä uuden perheenjäsenen hakijaa mukanaan. Matka tuntui pitkältä, vaikka laivalla oli kaikenlaista ohjelmaakin, mielessämme pyöri vain uuden perheenjäsenen haku ja se, että vastaako Väinö

luonnossa sitä minkä kuvan hänestä internetissä olimme nähneet. Päivän kävelimme Tallinnassa,

koska  meillä oli ”treffit” koiran tuojan kanssa vasta viideltä lähellä Tallinnan satamaa olevalla huoltoasemalla.

Vihdoinkin kello alkoi lähestyä viittä ja kävelimme odottelemaan huoltoaseman pihalle. Huh,  kun

aika tuntui pitkältä ja jännitti. Lopulta tuli muutama auto parkkipaikalle ja sieltä annettiin jollekkin ihmiselle joku todella vilkas ”pikku-piski”. Kauhistuin, että apua jos Väinökin on tuollainen ”Duracell”! No kävelimme autojen luokse ja mielessäni pyöri: Väinö, Väinö.. missä on se Väinö?

Katsoin yhden auton takaikkunasta sisälle.. Siellä.. Väinö katsoi minua tosi pitkään ja oli ”naamastaan” ihan samannäköinen kuin kuvassa. Tunnistin Väinön heti. Aloin vain puhua, että

siellähän se Väinö on ja Väinö näytti uteliaalta. Pelastetaan Koirat ry:n ihminen tuli kyselemään

keitä olemme ja antoi meille koiran passin, johon oli merkitty Väinön saaneen kaikki mahdolliset

rokotukset, joita koirille yleensä annetaan sekä kaikki sisäiset ja ulkoiset loishäädöt. Passi tarvittiin koiran laivalla suomeen vientiä varten.

Pelastetaan Koirat ry:n ihmiset avasivat auton takaluukun ja nostivat Väinön tosi isossa koirahäkissä maahan. Silloin vähän pelästyin, että onpas Väinö iso. Väinö näytti kuvissa paljon pienemmältä, se näytti entisen saksanpaimenkoirani kokoiselta ja näköiseltä. Nyt katselimme ystävämme kanssa, että se on kyllä paljon isompi ja jotenkin ”bernhardilaisempi” kuin entinen koiramme. Väinö oli ihan jäykkä ja ”kohmo” ja alkoi vetää meitä ihan hulluna Tallinnan satamaa kohti. Heilutimme hyvästit ja lähdimme kauhuissamme uuden perheenjäsenemme kanssa kohti laivaa: Mitähän tästä tulisi, mennä nyt tuollaisen hulluna vetävän tosi ison oudon koiran kanssa laivaan ja kotiin!! Kyllä vähän pelotti, kunnes Väinö sai tehtyä kakat läheiselle nurmikentälle,

 jonne näköjään meidät halusi juuri tuon hätänsä vuoksi, ja rauhoittui heti. Sen jälkeen kävely alkoi sujumaan ja pystyimme Väinölle jo juttelemaankin ja me rauhoituimme ja uskalsimme astua laivaan.

Laivassa Väinö oli kuin unelma. Se oli niin kiltti ja ihmisystävällinen ja rauhallinen, kuin olisi ikänsä matkustellut laivassa.. kuka tietää, vaikka olisikin, emmehän tiedä Väinön menneisyydestä mitään. Menimme Väinön kanssa tutustumaan toisiimme laivan alimmassa kerroksessa olevaan

lemmikkihyttiin. Koko kotimatka sujui täysin ongelmitta Väinön kanssa.

Kun pääsimme kotiin, oli Väinö todella väsynyt. Ensimmäiset kaksi päivää Väinö melkeinpä vain nukkui. Kaikki uusi väsytti sen totaalisesti. Kotona Väinö ei todellakaan välittänyt kissoista yhtään mitään. Katsoi vain ja antoi olla. Uusi pikkukissammekin, alkusähinöintinsä ja isottelunsa jälkeen, otti Väinön parhaimmaksi ystäväkseen. Kissa oli melkeinpä Väinön ensimmäinen ”kaveri” uudessa paikassa. Väinö ei alussa ymmärtänyt leikkimisestä mitään, katsoi vain kun pikkukissa haastoi sitä leikkimään, katsoi eikä ymmärtänyt. Nyt kissa on saanut Väinön oppimaan leikkimisen ja niillä on monta yhteistä leikkiä keskenään.

Väinö on nyt ollut meillä jo yli vuoden. Tuntuu, että  jatkuvasti opin Väinöstä uusia asioita ja vasta nyt alkaa Väinö itsekin oppimaan paljon uusia asioita ja sen oma luonne alkaa näkymään. Alussa olin todella ihmeissäni, että kuinka koira voi olla noin vaatimaton. Se oli niin todella vähään tyytyväinen ja onnellinen pelkästään siitä että sai ”haleja ja rapsutusta”. Leikkiä se ei meidänkään kanssamme osannut eikä siitä mitään ymmärtänyt. Väinö oli myös todella jäykkä ja melko hidasliikkeinen, johtuen ilmeisesti liikunnan puutteesta.  Nyt Väinö liikkuu jo sulavasti ja juoksee tosi nopeasti esimerkiksi ajamaan peuran pois pihaltamme. Kaikenlainen koulutus ja opettaminen on pitänyt Väinön kanssa tehdä todella kärsivällisesti. Niin, että me olemme tutustuneet Väinöön rauhassa ja Väinö meihin. Rauhallisuus ja kärsivällisyys tällaisen koiran kanssa, jonka menneisyydestä ei ole mitään tietoa, on todella tärkeätä. Väinö on myös oppinut jo jonkin verran leikkimään. Esimerkiksi se on tosi ihastunut pehmolelujen suussa kantamiseen ja heiluttelemiseen. Kantaminen tapahtuu todella varovasti, jotta lelu ei menisi enää rikki, kuten ensimmäinen pehmolelu, johon tuli pieni reikä. Väinö katsoi huolestuneena kun ompelin sen, eikä ole sen jälkeen lelujaan rikkonut.

Väinön rodusta luulin sitä hakiessani, että se olisi saksanpaimenkoiran ja skotlanninpaimenkoiran sekoitus. Kuvissa se näytti sellaiselta! Kuitenkin tekstissä luki, että Väinössä saattaa olla vartijakoiran vikaa ja aloin internetistä tutkimaan mitä tarkoitetaan vartijakoiralla. Sain tietooni, että vartijakoiralla usein tarkoitaan Kaukaasianpaimenkoiraa. Nyt kun olen Väinöä ja sen luonnetta ja liikkumista seurannut - en näe Väinössä yhtään saksanpaimenkoiraa, mutta skotlanninpaimenkoiraa silloin tällöin ja Kaukaasianpaimenkoiraa todella paljon. Väinössä on vartijaa ja suurta nallemaisuutta juuri niinkuin Kaukaasialaisessakin. Väinön lempipuuhaa on vain maata keskellä pihaa ja vain katsella ja kuunnella tarkkaan. Mikäli metsästä jotakin kuuluu, lähtee se yllättävän nopeasti ja ketterästi heti hätyyttämään haukunnallaan tunkeilijan pois, olkoonkin se vaikka vain lintu tai orava. Kaikille vastaantuleville ihmisille ja muille koirille sekä kissoille Väinö on todella kiltti. Väinö rakastaa kaikkea nyt,  aivan kuin se vasta olisi ensimmäistä kertaa avannut silmänsä tälle ihanalle elämälle.

Marjo Tapio